Perhe on pahin

 

Wanha totuus on, että hevosurheilu ei ole mikään koko perheen laji; eihän se voi ollakaan, jos perheen äiti vain on kiinnostunut ratsastamisesta. Lapset kinuavat äidin mukaan tallille ja sitten ne äidin ratsastaessa märisevät aidalla, naarmuttavat toisten autoja, syöttävät eväänsä tallikoiralle ja huutavat nälkäänsä maneesin kahviosta. Perheen isä toivoo ensin sinun ottavan lapsukaiset mukaan tallille, ja sitten reissun venähdettyä soittelee laumansa perään. Kiva se on mennäkin kotiin turpeisen ja kivituhkaisen jälkikasvun kanssa, kun ovella on vastassa mököttävä aviomies.

 

Maailma vain näyttää niin erilaiselta kouluratsastajan silmin. Löysin onneksi sielunkumppanin lapseni hoitopaikan erityislastentarhanopettajasta. Kerroin hänelle kotikasvatusmenetelmästäni: ”Pyydän lastani tekemään asioita ja reagoimaan käskyihini välittömästi kevyin avuin. Esimerkiksi laitan hänelle kengät vain kevyesti koskettamalla jalkaa, jonka hän nostaa ilman ääniapuja. Mikäli minulla ei joskus ole henkisiä voimavaroja käytettävissä, annan lapsen olla omissa oloissaan pitkin ohjin ja en vaadi häneltä vaativia tehtäviä, joiden suorittamiseen tarvitaan voimakkaampia apuja ja pitkää äidin pinnaa. Täten en menetä auktoriteettiani ja lapsenikin saa välttämätöntä vapaa-aikaa sulattaa oppimiaan asioita.”  Erityislastentarhanopettaja katsoi minua silmät suurina ja ymmärsi, kun kerroin harrastuksestani. Hän itse kasvattaa saksanpaimenkoiria…

 

Jouduin aviokriisiin tänä syksynä. Koska perhesyistä en ollut ehtinyt tarpeeksi usein treenaamaan, oli kotona aikaa kiinnittää huomiota aviomieheni liikkeisiin. Pimeä syksy ja kaamos olivat saaneet hänet liikkumaan ryhdittömästi, epäpuhtaasti ja takajalat nousivat laiskasti. Aivan tahattomasti maiskautin ja naksuttelin hänelle, kun hän lauantaiehtoona laahusti olohuoneesta jääkaapille. Äänet olivat jo päässeet suustani ja kuulin, kuinka romanttinen tunnelma poistui pihisten ilmastointikanaviin. (En tiedä mitä olen tehnyt väärin, kun hevoseni ja aviomieheni molemmat nostelevat takajalkojaan laiskasti.)

 

Ratsastajalle olisi kaikkein ihanteellisin tilanne, jos suku olisi mahdollisimman pieni. Tällöin todennäköisyys pienenee, että serkun lapsen rippijuhlat tai veljen lapsen ristiäiset osuvat juuri aluekoulukisojen kanssa samalle viikonlopulle. Toivo myös, että tätisi viettää 60-vuotispäivänsä ulkomailla ilman juhlia ja selviät niistä onnittelukortilla, koska näyttää pukkaavan valmennusta juuri sille päivälle.

 

Olen suunnitellut seuramme webmasterin kanssa seuramme sivuille ratsastusmaailman mullistavan kalenterin, johon kaikki melaralaiset ja heidän sukulaisensa voivat laittaa tärkeät juhlapäivänsä. Ennen tätä kuitenkin MeLaRa on laittanut kaikki vuoden 2007 talkoo-, kisa- ja valmennuspäivät valmiiksi kalenteriin. Seuralaiset voivat täten muina aikoina hyvällä omatunnolla hoitaa tärkeät suku- ja perhevelvoitteet. Tässäpä mukava syy ilahduttaa sukulaisia postikortilla, sillä perinteisesti ratsastajat eivät ehdi lähettämään joulukortteja:

 

”Hei rakas sukulaiseni. On pitkä aika, kun näimme viimeksi. Voit kuitenkin käydä katsomassa minusta ja lapsistani valokuvia osoitteessa www.melarat.net kohdasta Kisakuvia/Lapsikuvat. Seuramme Perhepalveluun voit merkitä ennakkoon (viimeinen ilmopäivä 31.1.) kaikki tärkeät perheesi juhlapäivät, joihin oletat perheemme saapuvan. Kirjaudu sisään henkilökohtaisella tunnuksellasi suku1, salasana toivottavastipääsette. Merkitse juhlapäiväsi ja sen aihe klikkaamalla hiirtä. Huom. voit varata vain vihreitä päiviä, punaisella merkittyinä päivinä olemme estyneitä. Lisäämällä osoitteesi seuramme Heppakerholaiset lähettävät sinulle automaattisesti hevosaiheisen onnittelukortin ollessamme estyneitä.

Toivottavasti nähdään, Hyvää Uutta Vuotta toivottaen,

Sesse.”