Sessen pakina - Kootut selitykset

Kootut selitykset

”On se kummallista, että meidän pikkupojalla on joka asiaan joku muka järkevä selitys”, huokailin joskus lapseni biologiselle isälle. Nyt olen tajunnut, että kouluratsastajana periytän jälkeläisilleni selitysgeenimutaatiota. Sitä on tutkittu tieteellisesti vasta muutaman vuoden ajan, joten siitä ei ole varsinaista tutkimusaineistoa käytettävissä.  

Geenimutaatio aiheuttaa kiinnostusta ratsastukseen ja hevosiin, mutta erittäin usein estää ratsastajia kehittymästä ratsastajiksi. Juuri selitykset ja jälkiviisaudet tekevät ratsastuksesta lajina niin oudon, että ei ihme, etteivät lajin salaisuudet aukene tekojensa seurauksista vastaaville normaaleille ihmisille. Syytä on sekä syissä että sepissä, kuten vanha sanonta kuuluu. 

Koulukisoissa tunnelma on leppoisa, vaikka joskus silinterin alla kiehuu. Monenlaista selitystä voit kuulla epäonnistumisen syistä ja kukas ne parhaiten selittää jos ei täydellisyyteen pyrkivä koulutuuppari. Nämä selitykset olemme jo kaikki kuulleet: lapsia leikkipaikalla, väärä loimitus, ratsastajan pylly ruvella, hevonen tai tuomari oli tänään sellainen, tuollainen tai ihmeellinen. Syy kuitenkin yleensä istuu koulupenkissä ja jos lisätreeni ei auta, jotain täytyy muuttaa. Viimeisin kuulemani selitys on kyllä mainioin: kouluratsastustuomareilla on kuulemma jaossa keskenään esitäytettyjä lomakkeita tietyille ratsukoille ajan säästämiseksi ja silloin, kun tuomarin usko ratsukon kehitykseen on totaalisesti loppunut. Näihin on esim. kohtaan keskiravi ME merkitty jo valmiiksi viitonen. (Itse henkilökohtaisesti uskon tähän selitykseen, sillä keskiravimme on pidentynyt ainakin 5 cm ja aina vaan pukkaa viitosta paperiin.) 

Olen useasti miettinyt, miksi hevosihmiset eivät anna kunniaa hänelle, jolle se kuuluu, vaan haluavat ryöstää sen itselleen. Jos olet erehtynyt ostamaan hevosen, joka on viime vuodet asustanut ja kilpaillut lähiseudulla, joudut taistelemaan omasta kunniastasi niin kauan kuin omistat hevosen. Kun olet ahkerasti treenannut hevostasi ja ratsuttanut pois entisten omistajien iskostamia ihmetapoja, alkaa menestystä tulla. Mutta mitä kuuletkaan: ”Mä kuule ratsastin sillä vuonna yheksänkytseittemän isoja ratoja ja se näkyy edelleen..” Hei, eikö nykyinen kuski tehnyt radalla mitään; ihan siis itsestään se hevonen siellä hyppäili? Epäonnistuttuasi tietenkin jälkeenpäin kuulet, kuinka surkea ratsastaja olet ja mitä sinun olisi pitänyt tehdä toisin.. Mutta ei hätää: myöhemmin hevosesi entisenä omistajana voit nauttia entisen omistajan kunnianryöstöeduista ja kokemuksesta viisastuneena hankkia uuden hevosesi kaukomailta. 

Kun kisat eivät sujuneet ja ratsastaja on jo kertonut kaikenmaailman selitykset aikaisempina kisakausinaan, ei auta kuin myöntää rökäletappio (jos ei todellakaan ole mahdollista ampua hevosta kisapaikalla). Ratsastaja saattaa myös yllättäen kertoa olevansa ”ihan tyytyväinen tulokseen.” Täh - miten voi olla tyytyväinen tulokseen, jos on koko talven hinkannut pitkin poikin maneesia ja saa seuraluokasta 50,01%? Syöttänyt powerit ja myslit, raahannut treenipuomeja piköörit turpeessa kentälle ja takaisin, maksanut kalliit valmennusmaksut ja saa perusradalta 8 virhepistettä? Ei silloin kuulkaa olla tyytyväisiä. (Kysymyksessä saattaa tietenkin olla ruotsalainen geenimutaatio positiivinen ratsastaja, mikä on vielä suhteellisen tuntematon ilmiö ja kirjoittaja ei tunnista sitä). 

Miksi meidän harrastajien tulee päästä täydelliseen tulokseen, kun huippukuskitkaan eivät siinä onnistu? Karvaisilla kilpakumppaneillamme on hyviä ja huonoja päiviä kuten kuskeillaan, joten siinäpä sitä on sovittelemista hevosen kalenteriin, että kisaratsukot voivat yhdessä ratsastaa molempien huonot päivät pois ennen hyviä kisapäiviä. Näin ratsastaja säästyy monelta selitykseltä, joita ratsastaja loppujen lopuksi haluaa kertoa vain itselleen. 

Stressitön vaihtoehto on siirtyä harrastusratsastukseen ilman paineita ja ostaa vaikka ex-ravuri maastokaveriksi. Kun minun suoritukseni ovat pahimmillaan ja kisamasennus painaa, muistelen lämmöllä eräänä kesäpäivänä kentällä viipottanutta retrokukkapaitaista ratsastajaa lämppärillään, kun he painattivat täpöä kouluratsukon ohi pintelit vilisten. Sitä iloista menoa ei tarvinnut selitellä. 

-Sesse-